Onko Valtion työntekijän palkalla väliä?

Yhdistyksen hallituksen #ProUnioni ry kokouksessa mietimme keinoja, millä tehdä yhdistyksen sivuista kiinnostavammat. Kiinnostavat kenelle? Kohde oli helposti tiedossa, eli jäsenemme. Tammikuun lopussa siis nuo 2145 ihmistä, jotka muodostavat yhdistyksemme.

Ratkaisuksi valikoitui sivujen aktiivisempi päivittäminen. Tuumasta toimeen ja blogi-vuorot jakoon.  Johdan edestä, eli puheenjohtajana tartuin härkää sarvista ja otin ensimmäisen kirjoitusvuoron. Jatkoa seuraa kuukausittain, erilaisista aiheista, hallituksen toimesta, vuorot on jaettu.

Viikon verran olen pyöritellyt aiheita. Kirjoittaako vähälumisesta talvesta, jään paksuudesta Savo-Karjalaisella mökkijärvelläni, se on muuten 60 senttiä, vai lukusuosikeistani. Olen ehdoton brittiläisten dekkareiden ystävä ja nyt ovat työn alla Elly Griffithin arkeologi Ruth Galloway romaanit. Lämmin suositus, jos tunnet ajoittain huonoäiti syndroomaa ja romaanisankarisi ei tarvitse olla ihannemitoissa.

Jätän nuo kulttuuriset ja luontoaiheet tulevaan ja pitäydyn tällä kertaa jokaista jäsentämme koskettavassa aiheessa, siis palkankorotuksissa. Olen tämän ay-roolini vuoksi päivittäin juuttunut seuraamaan tämän kevään sopimusneuvotteluja, joita on tällä hetkellä jo käynnissä useilla aloilla. Tärkeimpänä, eikä syyttä, on tuo ns. viennin sopimus eli teollisuuden työntekijöiden sopimus, jolla asetetaan palkankorotusten yleinen taso. Tätä valtakunnansovittelija ei voi sovintoesityksissään ylittää. Näinhän maan hallitus halusi, kun se sääti lain vientivetoisesta palkkamallista.

Teollisuusliiton ja teknologiateollisuuden työnantajien neuvottelut ovat karahtaneet tiukasti kiville ja sovittelijan luona on vierailtu tiuhaan. Tuloksetta. Painetta ratkaisun saamiseksi on lisätty myös teollisuuden työtaisteluilla. Samaan aikaan kaikissa muissa neuvottelupöydissä, teknologiateollisuuden toimihenkilöt, kemia, palvelualat, vakuutusala jne. neuvottelut eivät etene ja palkkaratkaisusta ei uskalleta puhua halaistua sanaa, kun viennin sopimus puuttuu. Voisi sivusta seuraavalle tulla mieleen, että koko sopimusjärjestelmä on rampautunut! Tätäkö lainsäädännöllä tosiaan tavoiteltiin!

Ja koska tulopoliittisia ratkaisuja ei enää tehdä, niin nyt jokaisessa neuvottelupöydässä on erikseen vielä tapeltava siitä, että saadaan omaan sopimukseen sovittua edes tuon viennin yleisen linjan mukaiset palkankorotukset. Tekstikysymykset ja työelämän yhteinen kehittäminen jäävät vain sanoiksi papereihin, kun koko huomio kiinnittyy palkkaratkaisun saavuttamiseen.

Valtion sopimus päättyy myös helmikuun lopussa. Neuvottelut ovat käynnissä ja myös meidän pöydässämme joudutaan varmasti, todennäköisesti vielä yksityisen alan pöytiä kovemmin, vääntämään siitä, että saamme edes viennin sopimat palkankorotukset. Valtion toimijat ovat saaneet niskoilleen tuottavuusohjelman, joka leikkaa virastojen ja ministeriöiden toimintamäärärahoja. Muutosneuvottelut irtisanomisineen ovatkin olleet myös Valtiolla arkipäivää. 

Tässä tilanteessa ei ole ollenkaan mahdotonta, että Valtion työnantajapuolen neuvottelijoille annetaan ohjausta, jolla pyritään saavuttamaan Valtion osalta yleistä linjaa halvempi palkkaratkaisu. Palkankorotuksemme jäisivät siis jälkeen muista aloista. Valtion työntekijöiden eurot ovat kuitenkin ihan samanarvoisia kuin esimerkiksi teollisuudessakin. Valtion työntekijän euroilla ei saa automaatista polttoainetta, tai kaupasta maitoa yhtään enempää kuin yksityisellä ansaituilla euroilla. 

Valtion palkkaliukuma oli vuonna 2023 puhdas nolla. Se tarkoittaa, että Valtiolla keskimäärin ainoat palkankorotukset tulivat sopimuskorotuksista, jotka neuvotteluissa onnistuttiin saavuttamaan. Valtion tuottavuusohjelma on voimassa tällä tietoa vuoteen 2028, lienee sanomattakin selvää, että noilta vuosilta on turha odottaa yhtään mitään muuta palkkakehitystä kuin sopimustasolla saavutetut. 

Valtion neuvotteluissa sopimustavoitteeksi asetettiin ostovoimaa parantava palkkaratkaisu. Tavoite ei tullut ay-pomojen kynästä vaan perustui jäseniltämme saatuihin vastauksiin ja sitä on lähdetty tavoittelemaan. Toivomme kaikki, että viennin ratkaisu tulisi pian ja uusia lakkoja ei siellä tarvittaisi. Sen jälkeen voimme keskittyä toivomaan, että Valtion pöydässä huolet olisivat turhia ja vientilinjan mukainen ratkaisu saavutettaisi myös siellä. Aikaa on kaksi viikkoa sopimuksemme loppumiseen.  

Mikäli Valtion osalta työnantajan tarjous olisikin tällä kertaa alle yleisen linjan, olemme mietinnän edessä, riittääkö se meille? Olemmeko valmiita puolustamaan oikeuttamme yleisen linjan mukaisiin palkankorotuksiin? Vai hyväksymmekö tilanteen ja sen tosiasian, että Valtion työntekijänä ostovoimamme laskee entisestään?

Joukkovoimaa tullaan tällä neuvottelukierroksella tarvitsemaan myös Valtiolla.

-Aila Järveläinen-

Kirjoittaja on ProUnioni ry:n puheenjohtaja, Valtion neuvottelukunnan puheenjohtaja ja Ammattiliitto Pron hallituksen jäsen