HTA Pro Koulutusristeily 6-8.10.2017

Terve

Tälläkin kertaa Helsingin Teknologia-alan Toimihenkilöt risteilee läntisen naapurimme pääkaupunkiin, Tukholmaan.

Kyse ei ole ihan mistä tahansa tusinaristeilystä, meille on ennen laivan laiturista irtoamista luvassa kolmen tunnin verran reipashenkistä koulutusta. Koulutuksen vetäjänä on Päivi Makkonen Prosta ja aiheena on hyvinvointi. Siihen osallistuminen on osa risteilyn pääsylipun lunastamista, siis edellytys kaikesta muusta hyvästä jaolle pääsemiselle.
Sitä paitsi koulutus ei ole koskaan turhaa.

Matkaa ei ole tarkoitettu maailmantuskaa poteville/viljeleville ryppyotsaisille tosikoille, tuskin heitä löytyykään joukostamme, vaan ideana on koulutussession jälkeen hengailla hyvässä hengessä ja seurassa Tukholmaan sekä takaisin.

Hengailuhan ei pelkästään riitä, niinpä pakettiin kuuluu hyvät aamiaiset ja upeat  iltapuffat. Ei pitäisi ainakaan nälän olla syy rannalle jäämiseen!

Parhaiten juonesta pääset kiinni tutustumalla liitteen saloihin. Muistathan taas sen vanhan fraasin, nopeat syövät hitaat.


 40 ripeintä pääsee notkuvien pöytien ja iloisen ilakoinnin pariin Symphonylle.

Tämän alkulämmittelyn jälkeen kannatta lukea liite huolellisesti ja toimia määrätietoisen päättäväisesti eli varata paikka tälle reissulle.
 

Terveisin yhdistyksesi hallitus.

 

Liitteet