Luottamusta ansaittu usealta taholta jo yli 15 vuoden ajan

Luottamusta on tullut monelta taholta vaikka puheenjohtajana en ole viimevuosina ollut, syynä siihen opiskeluun ja työelämään panostaminen. Yhdistystoiminta on siis monelta taholta tuttua työtä.

Puheenjohtajana Pro:ssa minulla olisi valmiina pari kovaluokan esitystä miten työllisyyteen ja työoloihin voidaan vaikuttaa sekä miten sopimukset eri aloilla saadaan selkeiksi ja jäsenistömme pystyy niihin luottamaan. Jokainen meistä, paikallishallitusten tukemana ja edustajiston viedessä asiaa eteenpäin tulee Suomesta jälleen hyvinvointivaltio johon muiden maiden konkurssit tai finanssikriisit eivät vaikuta sekä työttömyys saadaan lähes nollaan !

Aion lähteä nyt ajamaan vähintään yhtä kansalaisaloitetta, jotta työttömyys saadaan kuriin sekä työllistäminen helpottuu yrityksien näkökulmasta. Näin saadaan jälleen hyvinvointivaltio sekä jäsenistömme työllisyys turvataan. Aloite on rohkea ja toivon jokaisen Pro:n jäsenen lähtevän siihen mukaan, tulevaisuudessa tämä turvaa työpaikkasi. Lopetetaan lumipalloefekti !

Haen siis uudestaan puheenjohtajaksi kun tämä nykyinen vajaa kausi loppuu.

 

Lopuksi lista luottamustehtävistä vuosien varrelta sekä missä nykyisin vaikutan:

Nykyiset toimet kolmessa luottamustehtävässä:

- Helsingin Bowlingliiton hallituksessa 1.7.2014-30.6.2017, johon minut valittiin 22.5.2014, menin ensimmäistä kertaa kokoukseen joukkueemme edustajana ja heti valittiin, tämä kertoo keilapiirien vaikuttajien luottamuksesta minuun vaikka olenkin ollut aktiivikeilaaja vasta 5 vuotta.

- vuodesta 2013 alkaen olen toiminut Kiinteistöalan toimihenkilöt Pro ry:n hallituksessa nuorisovastaavana

- vuodesta 2011 alkaen olen toiminut Keilaseura Jyrä ry:n hallituksessa ja rahastonhoitajana

Aiemmat luottamustehtävät:

- 2005-2010 olin salibandyseura Dynamo ry:n hallituksessa, valmentaja sekä rahastonhoitajana

- 2000-2005 olin salibandyseura Tapuli Twisters ry:n puheenjohtaja, valmentaja sekä rahastonhoitaja

- 2000-2001 olin Suutarilan kiinteistöt Oy:n taloyhtiössä talotoimikunnan puheenjohtaja sekä putkiremontin aikaisena asukasedustajana

- 1995-1997 olin ammattikoulussa luokan luottamusmies