STTK:n ATO ja PATO valinnat 2015

STTK:n ATO ja PATO valinnat 2015

 

 

Aluetoiminnalla on tärkeä merkitys yhteiskunnallisessa edunvalvonnassa. Se on keskusjärjestön kanava ja väline yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja vaikuttamiseen valtion aluehallinnossa, maakuntien liitoissa sekä muissa alueellisissa organisaatioissa. STTK:n aluetoimikuntien jäsenistä useat edustavat jäsenistöä erilaisissa yhteiskunnallisesti vaikuttavissa työryhmissä ja toimikunnissa, ja tuovat näissä esille ammattiyhdistysliikkeen näkemyksiä ja kantoja ajankohtaisiin asioihin.

 

STTK:n alue- ja paikallistoiminnan edustajien valinnat vuodelle 2015

 

Jäsenliittojen hallitusten vahvistamat edustajat alue- ja paikallistoimikuntiin nimetään maksavien jäsenten määrän mukaisesti siten, että Ammattiliitto Pro ry:llä on kolme edustajaa jokaisessa toimikunnassa. Varaedustajia ei valita.

 

Odotukset tehtäviin valittavilta

 

Alue- ja paikallistoimintaan valittavilta odotetaan erityisesti

- kiinnostusta ja oman ajan käyttöä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja

aluetoiminnan kehittämiseen. Yhteiskunnalliset luottamustoimet ovat tehtävässä eduksi.

- asiantuntijuutta tarjottavaksi alueelliseen ja paikalliseen edunvalvontaan sekä säännöllistä yhteydenpitoa ammattiyhdistyskenttään.

- aktiivista otetta yhteiskunnalliseen jäsenten edunvalvontaa sivuavaan keskusteluun.

- vaikuttavuutta esittää ja ajaa STTK: laisia asioita alue- ja paikallistasolla.

 

STTK ei ole nykykaudella maksanut alue- ja paikallistoimikuntien jäsenille kokouspalkkioita. STTK korvaa matkakulut kokouksiin järjestön matkustusohjesäännön mukaisesti eli matkustamisessa

tulee käyttää edullisinta kulkuneuvoa.

 

Alue- ja paikallistoimikunnat

Ahvenanmaa

Etelä-Pohjanmaa

Etelä-Savo - Pieksämäki

Häme - Forssa - Lahti - Riihimäki

Kaakkois-Suomi - Etelä-Kymi - Imatra

Kainuu

Keski-Suomi

Lappi - Kemi-Tornio

Pirkanmaa - Pohjois-Pirkanmaa

Pohjanmaa - Kokkola

Pohjois-Karjala

Pohjois-Pohjanmaa

Pohjois-Savo

Satakunta - Rauma

Uusimaa - Keski-Uusimaa - Länsi-Uusimaa - Pääkaupunkiseutu

Varsinais-Suomi - Loimaa - Salo - Uusikaupunki

 

Aluejohtokuntien, yhdistysten sekä jäsenten tulee toimittaa esityksensä järjestö- ja kehittämisyksikköön 27.10.2014 mennessä sähköpostilla

pasi.nieminen@proliitto.fi.

Esityksestä tulee näkyä esittäjä, esitettävä tehtävä, esitettävän henkilön nimi ja jäsennumero sekä lyhyt kuvaus siitä, miksi henkilö on paras mahdollinen valinta kyseiseen tehtävään.

 

 

 

Pasi Nieminen

järjestö- ja kehittämispäällikkö