Puheenjohtajan kynästä Prosyyri 02/2017

Työehtosopimukset ovat umpeutumassa tänä syksynä lähes joka sopimusalalla. Pitkän 0-linjajakson jälkeen sopimuksiin pitää sisältyä palkkojen korottaminen – tässä ei saa eikä voi olla vaihtoehtoa. Palkansaajat ovat useamman sopimuskierroksen olleet mukana talkoissa nostamassa maatamme ahdingosta, kun samaan aikaan työnantajapuoli on saanut ennätyksellisiä helpotuksia aiempiin velvoitteisiinsa moninaisien  maksujen siirryttyä heiltä palkansaajien vastuulle. Ja perinteiseen tapaan siltä puolelta haetaan yhteiskuntaa apuun, jotta ainakin osa palkankorotuksista voitaisiin hoitaa verotuksen keinoin. Ja tämähän tarkoittaa sitä, että vastuun kantaisivat taas kerran jotkut muut kuin joiden pitäisi ottaa oikeasti vastuuta työntekijöiden palkkakehityksestä. 
 
Työpaikoilla palkansaajien on syytä olla kuulolla miten työmarkkinatilanne syksyn mittaan kehittyy ja tarvittaessa  auttaa ammattiliittojemme  neuvottelijoita saamaan aikaan mahdollisimman hyvät työehtosopimukset. Tässäkin joukkovoimalla on aivan keskeinen osansa.

Paikallisten sopimusten rooli kasvaa koko ajan ja sen vuoksi meidän toimihenkilöiden  ja erityisesti luottamusmiesten valmiuksilla niiden laatimiseen on  erityinen tilaus. Siksi kehotankin kaikkia, joilla on mahdollisuudet päästä kouluttautumaan ko. aiheesta lähtemään ammattiliittomme  tarjoamiin  koulutuksiin. Tarkemmin ottaen luottamushenkilöillä on velvoite hakeutua kouluttautumaan eli jokainen kyseiseen tehtävään valittu on vastuussa edustamilleen toimihenkilöille, että ko. asiat ovat kunnossa. Tämä hoituu näppärästi, kun tutustut liittomme koulutuskalenteriin ja ilmoittaudut haluamallesi kurssille.  Myös yhdistyksemme pyrkii auttamaan tässä tarjoamalla mm.  luottamushenkilöillemme koulutustilaisuuksia aiheesta.

Yhdistyksen tapahtumat ovat tänäkin vuonna innostaneet jäsenistöä osallistumaan – ajoittain jopa niin paljon, että kaikille halukkaille ei ole riittänyt osallistumispaikkaa. Tätä pahoittelemme , mutta monasti on kyse siitä, että varaukset pitää tehdä hyvissä ajoin ennen tilaisuutta tai kun mennään matkalle bussilla niin siihen ei yksinkertaisesti mahdu enempää kuin on bussin kapasiteetti. Toki pyrimme mahdollisuuksien mukaan asettamaan ennakoidun  osallistujamäärän niin oikeaksi kuin mahdollista. Joka tapauksessa kehotan kaikkia tilaisuuksiimme halukkaita olemaan nopeita ilmoittautumisessaan, jotta paikka tilaisuuksiin varmistuisi.
 
Jukka Laitinen                                                                 puheenjohtaja