Hämeenlinnan kesäteatteri, Musiikkikomedia Mitä kuuluu Marja-Leena?

Perustuu Leevi and the Leavings musiikkiin

Tarinan päähenkilö tajuaa, että on koko elämänsä kaivannut nuoruuden rakastettuaan. Hän päättää etsiä Marja-Leenan käsiinsä ja niin alkaa seikkailu halki kesäisen Suomen. Etsintämatkan uskomattomat käänteet johdattavat päähenkilön tilanteisiin, joihin hän ei olisi koskaan voinut edes kuvitella joutuvansa!

Mikko Kivisen ja Otto Kanervan kirjoittaman näytelmän punaisena lankana toimivat Gösta Sundqvistin laululliset tarinat. Huippumuusikoista koostuvan livebändin säestämän esityksen rooleissa nähdään jälleen erinomaisesti laulava, loistava näyttelijäkaarti! Tarinan päähenkilöä esittää Janne Raudaskoski. Muissa rooleissa nähdään Annika Eklund, Saara Lehtonen, Ilkka Merivaara ja Jani Koskinen.

Kesäteatteriin järjestetään yhteiskuljetus Into Alen busseilla. Ennen esitystä nautimme Kivikylän kotipalvaamon street food henkisen herkkuburgerin, kasvis tai possu täytteellä. Kyytipojaksi kaksi Olvin juomaa. Väliajalla kahvi ja leivos. 

Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri sijaitsee upeassa miljöössä vehreässä Kaupunginpuistossa. Kesäteatterin katsomo on nouseva ja se on kokonaan katettu!

Paikkoja runsas, mutta rajallinen määrä.

AIKA: Lauantaina 2.7.2022 Lähtö Tampereen vanhalta kirkolta klo 11.30, kyytiin myös matkalta pikavuoropysäkeiltä (ei käydä Lempäälän tai Toijalan keskustoissa). Esitys alkaa klo 14.00, paluu sen jälkeen.

PAIKKAHämeenlinnan kaupunginpuisto, Tampereentie 100, 13600 Hämeenlinna

OMAVASTUU: jäsenille 25 €, avecille 55 €.

Ilmoittautuminen sähköpostilla osoitteeseen jarjestojaosto@gmail.com alkaen  maanantaina 6.6.2022 klo 15:00 alkaen, viimeistään kuitenkin 15.6.2022 mennessä. Kerrothan myös mahdolliset ruokarajoitteet tarjoilua varten.

Kerro ilmoittautuessasi jäsennumerosi. Vahvistusviestissä saat tili- ja viitenumeron maksua varten. Maksu 27.6.2022 mennessä.

Muistathan, että maksamatta jättäminen ei ole peruutus ja omavastuun osuus palautetaan vain pätevän syyn
johdosta. Ilman pätevää syytä (esim. lääkärintodistus) paikalle saapumatta jääneiltä veloitamme tilaisuudesta koko omakustannushinnan, 65 €/ hlö. 

 

TERVETULOA

KESÄISIIN TUNNELMIIN HÄMEENLINNAAN!!


Terveisin TreSPro Järjestöjaosto

 

Yhteystiedot

Tampereen
Seudun Pro ry

Kruutinkuja 1 H 71
33710 Tampere

(toimistolla ei päivystystä) 

 

 

 

Tampereen Seudun Pron Facebook-sivut

Tarkistathan lisäksi ProPlussasta omat tietosi - vinkkaa myös kaverille!

Meillä on myös Twitter –tili! #TreSPro #TreSProkouluttaa

Osoitelähde:
Tampereen Seudun Pro ry:n jäsenrekisteri.
Jos tahdot poistua postituslistaltamme, otathan yhteyttä 

Ammattiliitto Pron jäsenpalveluun.

Tapahtuman tiedot

Ajankohta: 2022-07-02 11:30 - 17:00

Tapahtuman sijainti: Lähtö Tampereen vanhalta kirkolta. Paikka: Hämeenlinnan kaupunginpuisto, Tampereentie 100, 13600 Hämeenlinna