Jäsenkirje 2016

Tervehdys!                                                             

Kevät tuo tullessaan uusia tuulia niin valtakunnan tasolla, kuin myös yhdistyksessämme. Aloittelen kauttani puheenjohtajana ja haluan kertoa muutaman sanasen yhdistyksestämme. Kuten monissa muissakin yhdistyksissä, myös meillä on välillä haastavaa löytää riittävästi innokkaita jäseniä ylläpitämään toimintaa. Viime vuosikokouksen lopputulos oli onnekas. Saimme uuden hallituksen ja toimintamme jatkuu. Se onkin mielestäni todella tärkeä asia, koska toinen vaihtoehto olisi ollut sulautua johonkin toiseen yhdistykseen. Nyt kuitenkin toiminta jatkuu pohjoisen Keski-Suomen alueella ja uusi hallitus miettiikin tulevia tapahtumia ja jäsenetuja. Toivonkin sinulta, hyvä jäsenemme, nyt ideoita miten aktivoituisimme yhdistyksenä, millaisia koulutuksia, tapahtumia ja jäsenetuja toivoisit ja miten saisimme mahdollisimman monia jäseniämme toiminnan piiriin. Aktiivinen ammattiyhdistys on kaikkien jäsenten yhteinen etu.

Tästä kirjeestä löydät tietoa suunnitelluista tapahtumista ja yhteystietomme. Yhdistyksen tapahtumista tiedotetaan myös jatkossa sähköpostitiedotteella, Pro - lehdessä sekä kerran vuodessa jäsenkirjeellä. Tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja eduista löydät myös yhdistyksen kotisivuilta osoitteesta http://pohjoisen-keski-suomen-toimihenkilot.proyhdistys.fi. Liiton sivuilta http://www.proliitto.fi/ löydät puolestaan liiton tarjoamat koulutukset, edut ja muut palvelut.

Muistathan hallinnoida jäsentietojasi Pro+ - palvelun kautta osoitteessa www.proliitto.fi -> Pro+. Nykyisin yhdistys käyttää liiton ylläpitämää sähköpostirekisteriä tiedottamiseen, joten on tärkeää, että sähköpostiosoitteesi on ajan tasalla. Päivittämällä sähköpostiosoitteesi varmistat, että saat myös jatkossa oman yhdistyksesi tiedotteet jäseneduista ja tapahtumista. Pro+ - palvelun kautta voit myös tarkastella jäsenmaksujasi, ilmoittautua liiton tarjoamiin koulutuksiin ja verkostoitua muiden prolaisten kanssa.

 

Liitteenä yhdistyksen tapahtumalista sekä toimihenkilöluettelo.

 

Kevät terveisin,

 

Pohjoisen Keski-Suomen Toimihenkilöt Pro ry

Pekka Mäenpää, puheenjohtaja

 

* * *

Tapahtumia 2016

Maaliskuu 14.3., Perinteinen koko perheen ulkoilupäivä ja pilkkimestaruuskilpailu Kannonkoskella.

Tapahtumasta tiedotettiin yhdistyksen kotisivuilla sekä sähköpostitiedotteella.

 

Touko-kesäkuu, Kalastustapahtuma

 

Kesäkuu, Kesäteatterilippuja jaossa yhdistyksen jäsenille 1 kpl / jäsen. Kesäteatterit, joihin lippuja jaetaan, ilmoitetaan toukokuussa sähköpostilla ja yhdistyksen kotisivuilla.

 

Lokakuu, virkistys- tai kulttuurimatka

 

Marraskuu, pikkujoulut

 

 

Pohjoisen Keski-Suomen Toimihenkilöt Pro ry, Hallitus 2016

Pekka Mäenpää, puheenjohtaja, puh.040-5310763, pekka.maenpaa@ariterm.fi

Anne Pitkänen, varapuheenjohtaja, sihteeri, tiedotussihteeri puh.050-3216104, annepitk@luukku.com

Sinikka Lindlöf, jäsensihteeri, jäsenhankintavastaava, puh. 044-0345347, sinikka.lindlof@pisla.fi

Henry Sauranen, edunvalvontavastaava, puh.050-3864213, hsa@logstor.com

Antti Valkeinen, nuorisovastaava, koulutussihteeri, puh.050-5330525, ava@logstor.com

Suvi Mantila, hallituksen jäsen puh.050-5112922, suvi.mantila@tikkaspikes.fi